Mökkisaaressa kuuluu käen kukunta, jota kuuntelemme monta kertaa yhdessä. Muutaman päivän kuluttua Venni on pohtinut asiaa riittävästi. V: Äiti, koska minä oikein näen sen käkikellon?
Käkiasiaa keskustellaan yhdessä, ja käen kuva etsitään jopa lintukirjasta. V lopulta: Silti minä haluan sen käkikellon. Alan heti säästää käkikelloa varten. (Ja äidin kauhuksi tämä suunnitelma ei ole vieläkään unohtunut...)
Venni leikkii Autot-elokuvan hahmoja ja tarjoilee kaikille suihkupullosta "kotitekoista luomubensaa". Ä: Miten sitä luomubensaa oikein tehdään? V: Ensin otetaan vettä, siihen lisätään kolme luomua, sitten sekoitetaan. Lopuksi laitetaan kylmennyskoneen päälle.
Mökkiläiselossa päivittäiset punkkitarkastukset tulivat pojille hyvin tutuiksi. Tai sitten ei...
Äiti kahvipöydässä: Sinähän tykkäät munkeista, Venni, etkö tykkääkin? V: Joo. Sehän on vähän niin kuin se eläin? Ä: ??? V: No, se eläin! Se mihin tarvittiin ne munkkipihdit!
Venni löytää aarteenetsintätehtävän palkinnon, hienon setin koristeaskartelusaksia. Ä: Tiedätkös Venni mitä nämä ovat? V: Punkkipihtejä?
Venni leikkii pikkulegoilla, Iivo lähestyy. V: Äiti, vahdi Iivoa ettei se tuu mun bileisiin!
Pitkä päivitystauko selittyy tällä kertaa sillä, että vietimme pitkän ja ihanan rupeaman mökillä. Tällä kertaa jopa Venni oli ihan umpimökkiläinen, ehdotti jopa muuttoa sinne, eikä siis rutissut lainkaan tietokoneettomuutta ja televisiottomuutta. Mahtavaa!
Mökkeillessä toteutin jo jonkin aikaa suunnitteilla olleen vieroitusoperaation Iivolle. Jätimme aluksi pois kaikki muut paitsi aamu- ja iltaimetykset, ja Iivo vastusteli onneksi varsin vaatimattomasti. Yllätyin kyllä itse, kun huomasin sekä omasta rintavarustuksestani että Iivon ruokahalun kasvusta, kuinka paljon todella olinkaan imettänyt Iivoa aiemmin. Käytännössä ihan lapsentahtisesti siis! Vennillähän asteittainen ja tietoinen vieroitus (=imetyskertojen vähentäminen) alkoi noin vuoden iässä ja imetyksen loputtua n. 1 v 3 kk syöttökertoja oli ollut jo pitkään se yksi tai kaksi.
Nyt tiputusta tuli varmaan seitsemästä (!!!) kerrasta ensin kahteen ja sitten viikon kuluttua yhteen. Imetän siis edelleen, mutta ainoastaan kerran aamuyöllä, sillä juuri tämä imetys on oman mukavuuteni kannalta tärkein - se kun pidentää Iivon yöunia kummasti. Imetyksen lopettaminen ihan kokonaan tuntuu myös olevan mulle itselleni hurjan iso asia. Nyyh, nytkö se muka jo loppuisi? Ehkä imetänkin Iivoa tästä syystä aamuöisin vielä kymmenen vuotta? ;)
Iivo on ollut tavallista sylinkipeämpi ja kiukkuinenkin näistä uudistuksista, mutta vaikuttaa myös unohtavan tissin hurjan nopeasti. Isoveli kun nyki paitaa vielä kaksi vuotta vieroituksen jälkeen... Paitaa toki nykii Iivokin silloin tällöin, mutta se onkin pojan ainut keino kertoa nälästä. Vaihtoehtoinen ravinto kelpaa jo tosi hyvin, myös nyt kun Iivo on jossain ihme kuumetaudissa.
Ja oma korvaamattomuuteni väheni juhannuksen aikaan vielä yhden ison askelen: vietin ensimmäistä kertaa kokonaisen yön Iivosta erossa! Mökille jääneet pojat olivat pärjänneet keskenään erinomaisesti, mutta mun kukkienkastelureissuani kieltämättä sävytti aikamoinen hermoilu :)
Ilokseni juhannus toi uutta myös Iivon kommunikaatiopuolelle. Pikkumies osaa nyt nyökätä ja pudistella päätään (melkein aina) tarkoituksenmukaisesti. Tarmokas nyökkäys on Iivon kielellä myös KIITOS. Sanoista ÄITI on edelleen vahvistunut (tiedättehän: "äitiiäitiiäitiiäitii" aamusta iltaan) ja muita sanoja Iivo tapailee aktiivisesti, joskin yhä huonohkolla menestyksellä.
Koska Iivo ei juurikaan puhu eikä aina edes reagoi puheeseen - varsinkaan kieltoihin - olen välillä aliarvioinut ankarasti pojan ymmärrystä ja jopa epäillyt kuulo-ongelmia. No, tässä äskettäin näin sattumalta, kun Iivo toisessa huoneessa onnistui riisumaan itseltän t-paidan (!). Ähellys nauratti minua kovasti ja heitin silloin, puolivitsinä ja puoliksi itselleni, että "viepä Iivo se paita vielä pyykkiin". Hämmästys oli suuri, kun Iivo käännähti, marssi talon läpi kodinhoitohuoneeseen, avasi pyykkikaapin ja työnsi paidan pyykkikoriin. Kyllä se jotain ymmärtää!
Välillä tuntuu, että tuo meidän Iivo kehittyy ihan kaameissa pyrähdyksissä. Yhtäkkiä sitä vain huomaa, että sehän on oppinut taas vaikka mitä uutta - ja missä välissä muka? Mutta sitten lueskelen sitä, mitä Vennistä saman ikäisenä kirjoitin ja huomaan, ettei Iivo tavallaan mikään poikkeuksellisen Vinha enää olekaan. Itse asiassa Iivo on monessa asiassa Venniä "jäljessä", jos kohta joissain jutuissa edelläkin.
Hitaammin on kehittynyt ainakin puhe, sillä Vennillähän oli tokana kesänä jo vaikka miten paljon selviä sanoja, ja eka kahden sanan "lause" tuli myös kesän mittaan. Iivo taas puhuu niitä paria tähän mennessä oppimaansa sanaa aika satunnaisesti, vaikka pälpättää omiaan muuten ihan taukoamatta. Venni oli tässä iässä myös melkein kuiva (!!!), kun Iivo ei vielä reagoi hätäänsä millään lailla. Potalla suostuu sentään käymään, mutta jos poikaa ei sinne vie, pissa ja kakka on kyllä tasan siellä, minne sattuu kulloinkin lorahtamaan. Tänään viimeksi pesin kakkaa legolaatikosta...
Motorisesti Iivo on kuitenkin pidemmällä kuin Venni 1v2kk. Iivo kiipeilee, useimmiten pöydille istumaan, sekä juoksee jo aika kovaa. Iivo myös astuu yksittäisiä portaita ylös ja alas (pitkiä portaita meillä ei ole, joten niistä en tiedä) ja kävelee sujuvasti ylä- ja alamäessä. Tai juoksee, jos pitää päästä äitiä karkuun :) Lisäksi Iivo heittää palloa ja ryömii mahallaan pöydän alle sitä hakemaan, vetää perässään pyörillä kulkevaa koiraa, täyttää hiekkaämpäriä lapiolla, syö lusikalla (halutessaan), kastelee kukkia kastelukannulla, kiipeää liukumäkeen ja laskee alas ilman avustusta, ihan selvästi yrittää itse pukea ja riisua (!!! Venni tekee tätä yhä varsin vastentahtoisesti) ja vaikka mitä muuta. On tuo siis jotain oppinut :)
Osa Iivon "hitaudesta" verrattuna Venniin johtuu kyllä ihan selvästi vanhempien laiskuudesta ja / tai kiireestä. Ei ole Iivolle todellakaan esimerkiksi luettu yhtä paljon, joten Iivo ei osaa naukua kuin kissa tai ammua kuin lehmä eikä osaa osoittaa nimettäeässä eri ruumiinosiaan, paitsi nenää. Autolla päristely sentään sujuu taidokkaasti, mutta sitä onkin tässä huushollissa vaikea olla oppimatta.
Moni asia tulee onneksi melkein opettamatta tai sitten Iivo ottaa Vennistä mallia. Pikkumies osaa esimerkiksi puhaltaa pilliin ja imeä pillillä mukista, pinota erilaisia torneja ja pujotella kaikenmoisia palikoita sopivanmuotoisiin koloihin (ja erinäisiä esineitä vääriin paikkoihin, mutta se on toinen tarina). Ja ihan taatusti kukaan ei ole opettanut Iivoa avaamaan lattiakaivojen kansia, vääntämään stereoista volyymeja täysille tai nyppimään kaukosäätimistä pattereita irti, mutta niin vain tuo on sellaistakin ehtinyt oppia. Hassuja nuo tenavat!
Iivo leikkii puisella marakassilla. Äiti: Soita sillä Iivo! Iivo nostaa marakassin kiltisti korvalleen ja alkaa "jutella" (siis "puhelimeen").
Venni ja äiti kulkevat ohi pihan, jossa on ihmisiä aidan vieressä grillaamassa. Venni haistaa tuoksun. V: Äiti, joku polttaa makkaroita!
Äiti tulee voileipä kädessä olkkariin. V: Ota äiti lautanen alle ettet sotke.
Ja lopuksi vielä ihmeellisiä uutisia Vennistä. Venni kävi hammashoitajalla ja se sujui h i e n o s t i! Tai tietysti ihan aluksi tuli jännitysitku ja ehdoton ei, mutta tosi nopeasti Venni lämpeni ja antoi tutkia hampaansa oikein pitkän kaavan mukaan. Ja hampaissa ei muuten ollut mitään moitittavaa, ei siis reiän reikää tai muutakaan vikaa! :)
Kesä on tullut ja pihalla puuhailu on hiljentänyt blogielämän. Tässä nyt kuitenkin tuoreimpia tunnelmia.
Äittää
Iivo osaa sanoa ÄITI. Niisk, se vasta on söpöä! Aiemmat sanat anna ja mennään ovat melkein jo unohtuneet käytöstä (!!!), mutta uutta "äittää" Iivo hokee vähän väliä. Välillä pojalta lipsahtaa myös "mämmää" (=maitoa) ja voisin melkein vannoa, että painokas "KAA" tarkoittaa ruokaa. Tai ainakin sitä, että jotain tarttis suuhun saada, mieluiten vähän äkkiä.
Hemppa
Iivon hemoglobiini lähti nopeasti nousuun rautalisällä. Parissa viikossa oltiin hemppalukemassa 100, vaikka välissä oli taannoinen vatsatautikin. Rautalisällä jatketaan vielä heinäkuulle ja sen jälkeen kontrollilabra toivottavasti lopettaa nämä murheet lopullisesti.
Kavereita
Venni on ottanut valtavan harppauksen kaverielämässä. Kesäkelit ovat vilkastuttaneet jo muutenkin vilkasta naapurustoamme, ja pihoilta löytyy lähes aina joku leikkikaveri. Aiemmin hieman arka ja aikuisista leikkiseuraa etsivä Venni on innostunut tutustumaan aiempaa paremmin naapureiden lapsiin, joista tosi moni on suunnilleen samanikäinen. On aika hämmentävää, kun poika häipyy jonnekin kavereiden kanssa... nytkö se itsenäistyminen jo alkaa?! :)
Ihan pihalla
Etenkin taannoisina helteisinä päivinä meidän joukkue oli jatkuvasti ihan pihalla. Poikia varsinkaan ei tarvitse yhtään houkutella ulos. Iivokin karkaa avoimesta ovesta ulos vaikka pelkissä sukissa ja viipottaa pakoon naurusta tirskuen... Jipii, tämäkin on meille uutta, sillä Venni ei ole ollut karkailevaa tyyppiä. Pihalla riittää tekemistä myös meille vanhemmille, joten siellä me suorastaan asumme. Onneksi terassi on isompi kuin olohuone :)
Kuorsausta
Iltamme sujuvat nykyään hämmentävän helposti. Iivo nukahtaa omaan sänkyynsä muutaman minuutin nukutuksilla ja Venni kömpii unta odottamaan iltasadun päätteeksi ilman vastaväitteitä. Hauskaa on sekin, että Venni on nukkunut viime viikot omaan huoneeseen pystytetyssä teltassa. Upea Salama McQueen -teltta oli lahja kummitädiltä, ja siellä Venni viettää aikaa nykyään öin ja päivin. Venni on muuten nukkunut lähes poikkeuksetta nykyään kokonaisia öitä omassa sängyssään (lue: teltassaan). Iivo taas pitää useimmiten noutaa keskellä yötä meidän sänkyymme. Iivon yöllistä levottomuutta selittää osin pitkään jatkunut flunssa (ja/tai uusien hampaiden tulo?), mutta toisaalta Iivo onkin vielä niin pieni, että saa kernaasti tulla väliimme vielä hyvän aikaa. Tai noutaahan hänet pitää, sillä pieni mies ei vielä osaa tulla sängystään itse pois.
Mahtavaa
Lopuksi kerron vielä, mitä uskomattoman hienoa sain äskettäin tehdä. Soitin nimittäin päiväkotiin ja peruutin pojille syksyä varten jätetyt päiväkotipaikkahakemukset. Olen edelleen menossa syksyllä töihin, joten siltä osin suunnitelmat eivät ole muuttunet. Meillä vain sattuu olemaan mahtava Mummi, joka on lupautunut poikia hoitamaan syksyllä. Ei taida Mummikaan tietää, miten käsittämättömän kiitollisia ja onnellisia olemme siitä! :D Ei siis päiväkotitaisteluja Vennin kanssa, ei niitä tautikierteitä, ei lasten roudaamista aamuhämärissä hoitoon, ei stressiä poikien sopeutumisesta... yksinkertaisesti loistava juttu!
Ihmeiden aika ei ole ohi: Iivo sai vihdoin sängyn!
Varastossamme on jo hetken odotellut minun ja velipojan vanha kerrossänky (=kaksi ns. nuorisosänkyä, jotka voi laittaa päällekkäin), jonka kuvittelin vaativan hirmuista puhdistus-hionta-maalaus-urakkaa. Toinen sängyistä - veljen, höh! - oli kuitenkin yllättäen tosi siisti. Sain siitä välittömän inspiraation ja pistimme heti koko kämpän uuteen uskoon. Kaikki talon tietokoneet (3, kohta neljä ...oho) muuttivat loogisesti työhuoneeseen, pienempi makuuhuone on varustettiin vanhemmille ja isommasta kalustettiin poikien yhteinen lastenhuone.
Ja nyt ne nukkuvat siellä omissa sängyissään!
Aika iso yllätys oli jo sekin, että Venni suostui vaihtamaan vanhan jatkettavan sänkynsä varastosta kannettuun ja luovuttamaan toisen Iivolle. Aiemmin huoneuudistuksesta puhuttaessa Venni on nimittäin vaatinut tiukasti, että hänen sänkyään ei saisi edes siirtää mihinkään, saati vaihtaa. Jopa lakanoiden vaihtamisesta tulee välillä sanomista... :)
Iivo on edelleen hämmästyttävän helposti sopeutuvaa sorttia. Tässä yhtenä iltana Jussi nukutti Iivon ekaa kertaa (!!!), mutta Iivo tuskin huomasi eroa. Poika sammui viidessä minuutissa. Nyt veimme hänet uuteen sänkyyn, eka kerran yksin omaansa, eikä sekään aiheuttanut vastarintaa.
Oletan silti, että molemmat pojat kömpivät yhä usein meidän viereemme, mutta toiveissa on, että nuo viihtyisivät keskenään edes isohkon osan öistä.
Äiti yöpuulle menevälle Vennille: - Nyt sinulla on Iivo seuranasi, ei tartte yksin olla. Mutta älä herätä Iivoa, Iivo nukkuu jo. Venni: - Jos Iivo herää, minä voin mennä sen viereen silittämään, että se nukahtaisi uudestaan.
p.s. Iivo oppi Portugalissa ekan sanansa: ANNA. Nyt myös toka sana, MENNÄÄN, on alkanut kuulua satunnaisesti.
Terveisiä lämpöisestä Portugalista! Lomailimme siellä koko perhe viikon verran ja kyllä olikin hieno reissu!
Koska juuri matkaa edeltävä viikko kului kaamean yrjötaudin kourissa, jännitimme melkoisesti, kuinka matkalla jaksaisimme. Toivuimme kuitenkin hienosti, eikä reissusta tarttunut mitään pöpöjä matkaan - ei edes sitä possuflunssaa ;)
IIVON LOMA
+ Loistavaa sopeutumista: söi ja nukkui kuin unelma koko reissun ajan. (Kuriositeetti: kahden tunnin aikaerosta huolimatta Iivon nukahtamisaika pysyi puoli kymmenessä sekä reissussa ekasta päivästä lähtien että palattua Suomessa heti ekasta päivästä lähtien! Siis jätkä sammui aina paikallista aikaa 21.30!) + Kokeilunhalua. Iivo ihastui reissussa mm. oliiveihin, sipseihin, suolatikkuihin, ranskalaisiin, juustoihin, mansikoihin, korppuihin, mehuun, suklaahan... + Omat eväät. Oli silti erittäin fiksua, että varasimme Iivolle Suomesta mukaan purkkiruuat ja puurohiutaleet koko viikoksi. Portugalin tarjonta oli melko rajallista (mm. "piltti", jossa oli kuvan perusteella omenaa ja keksiä?) ja ravintolassa mutustelulla olisi tuskin Iivon maha täyttynyt. + Uiminen. Iivo olisi sukeltanut pää edellä joka altaaseen, jos olisi päästetty. Kylmää tai ei! Uittamista olisi saanut jatkaa aina määrättömiä aikoja. + Viihtyminen. Iivo jaksoi istua ravintoloissa, rattaissa retkillämme, ergossa... kunhan katseltavaa riitti. - Ei pottaa! Kuulemma semmoisia ei Portugalissa ymmärretä (?!?), joten saimme katsella vierestä, kun Iivo väänsi tarpeensa vaippoihin... pytty ei pojalle kelvannut. Aamupissalle laitoime jätkän kylpyammeeseen, kun ei parempaakaan keksitty.
VENNIN LOMA
+ Sisäallas. Vensku vietti tunteja ja taas tunteja hotellin sisäaltaassa, jossa oli lämmin vesi. (Kuriositeetti: sisäaltaalla oli uimalakkipakko, joka koski myös mm. kaljua miestä ja yhtä kaljuja vauvoja.) + Huvipuistolaitteet. Kävimme vesipuisto/huvipuisto/eläinpuistossa, jonka ehdoton hitti Vennille olivat muutamat kieputtimet. Eka kerta pikkumies uskaltautui karusellia hurjempiin - ja heti tuhat kertaa peräkkäin, tietysti. + Kolikkolaitteet. Ihan huvipuiston veroisia houkuttimia olivat joka kulmalla olevat kolikoilla toimivat autot ym. Siitäkin huolimatta, että eka ja vika kolikko työnnettiin noihin vehkeisiin vasta viimeisenä päivänä. + Herkut. Aamupalalla pullaa, lounaalla suklaata, välipalalla jätskiä, päivällisellä mansikoita, iltapalalla sipsejä. Venni hoksasi nopeasti, että lomalla vanhempien ravitsemuksellinen ote lipsuu (tavallistakin enemmän). - Tarjoilijat. Ravintoloissa käynti pelotti Venniä pitkään, kun paikallisilla oli pakkomielle lirkutella kaikille tenaville, taputella poskelle ym. - Käveleminen. Ei Vennin lempipuuhaa, vaikka pisimmät vaelluksemme mitattiin sadoissa metreissä... - Ulkoaltaiden kylmä vesi. Vesipeto mutta vilukissa. Onneksi oli se sisäallas.
VANHEMPIEN LOMA
+ Yhdessäoloa. Kun ei ole pyykkikonetta, ruuanlaittoa, nettiä saati töitä, perhe-elämälle jää kumman paljon aikaa. Siistiä! + Retket. Vuokrasimme pariksi päiväksi auton ja kävimme mm. eläinpuistossa ja markkinoilla eri paikkakunnilla. Pelkkä uima-allas ja hiekkaranta eivät aikuiselle riitä koko viikoksi (jos riittää lapsellekaan?) + Sää. Lämmintä lähes 30 useimpina päivinä. Vain yhtenä päivänä satoi hiukan ja silloinkin olimme autoretkellä. + Ajankohta off season. Ei ryysistä missään, edes hotellissa! + Jälkiruuat. Olimme hotellissa puolihoidolla ja runsas jälkiruokavalikoima oli iloinen yllätys etenkin Inkalle. Kolme jälkkäriä joka aterialla :) - Pääruuat. Hotellin pääruuat olivat aika mitäänsanomattomia, mutta niin olivat kyllä monet muidenkin testaamiemme ruokapaikkojen sapuskat. Lisukkeet, salaatit ja jälkkärit luonnistuivat paikallisilta jostan syystä paremmin. - Kahvi. Aivan surkeaa litkua jopa kunnon kahviloissa (parilla poikkeuksella). Parasta sumppia saimme hotellihuoneessa itse keitellen (paikallisesta kamasta kylläkin). - Ajoittainen räyhääminen. Etenkin Vennille kaikki uusi on haastavaa ja siitä seuraa kiukuttelua. Riidoitta ei siis lomasta selvitty. - Palaminen. Suojakerroin oli 25, mutta varsinkin Inka paloi silti aika tehokkaasti kahteen otteeseen. Damn. - Vuokra-auton kolaroiminen. Jussi torppasi auton tolppaan. Hieman harmitti... + Vuokra-auton vakuutus. ...mutta onneksi siis vakuutus kattoi kaiken. Ei tarvinnut edes vahinkoilmoitusta kirjoittaa :)
Istumme iltaa sohvalla telkun ja tietskan ääressä, kuten lähes aina. Vaan yksi on joukosta poissa: Iivo nukkuu omalla paikallaan makkarissa meidän sängyssämme.
Ohhoh, johan siinä vuosi vierähtikin näissä sohvanukutuksissa :)
Jännittävästi Iivon nukkumisasiat on hoidettu meillä hyvin nurinkurisesti tai ainakin melko epätavallisesti - mutta suurella menestyksellä!
Normaalisti (?) lapsen nukuttaminen kai etenee osapuilleen näin:
- Äiti ja iskä päättelevät viisaasti, mihin aikaan tenava saattaisi olla väsynyt. Vaihtoehtoisesti samat henkilöt päättävät, milloin talossa olisi syytä vallita lapsirauha. - Sopivaa ajankohtaa edeltää liuta erilaisia rauhoittumisrituaaleja. - Lopulta lapsi kellistetään petiin ja nukutetaan vaihtelevien konstien avulla, lyhyen tai toooosi pitkän kaavan mukaan. - Lapsi nukahtaa tai sitten ei.
Meillä Iivo on ollut oman nukahtamisensa herra koko pienen ikänsä. Tuskin olen edes tiennyt, mihin kellonaikaan kaveri on nukahtanut - jossain vaiheessa iltaa sohvalla pyöriminen ja tissillä piipahtelu on vain muuttunut kuorsaukseksi tuossa vieressä.
Viime aikoina olen kuitenkin puolivahingossa alkanut havaita, että kappas vain, tenavahan sammuu aina samaan aikaan, puoli kymmeneltä. Ja tämä aika ei siis liity yhtään mihinkään, ei päikkäreihin tai päivän "uuvuttavuuteen" eikä taatusti ainakaan aamuherätyksen ajankohtaan. Puoli kymmenen vain on Iivon nukkumatin vierailuaika.
Nokkelasti päättelin siis, että aivan hyvin voisin viedä pikku-ukon sänkyyn nukkumaan puoli kympiltä enkä vasta puoliltaöin, kun itse menen unille. Näin tein ja sinne poika jäi. "Nukuttamisessa" on mennyt nyt näinä muutamana iltana korkeintaan kymmenisen minuuttia. Ilman tissiä! (Vrt. Venni, jota tainnutettiin tuntikin kaikin keinoin vielä jopa joskus vuosi sitten.)
Kä-sit-tä-mät-tö-män helppoa!
Vaihtoehtoisia johtopäätöksiä on noin kaksi:
1) Olemme tehneet vallan erinomaisen ja edistyksellisen ratkaisun, kun Iivo on saanut opetella unirytminsä rauhassa sohvalla. Lapsesta kasvaa taatusti tasapainoinen, hyväuninen aikuinen, joka on kunniaksi koko valtakunnalle.
2) Laiskat vanhemmat (= äiti) on sattumalta palkittu sopeutuvaisella lapsella ja helpoilla ratkaisuilla kaikkiin uniasioihin.
Minä tiedän, kumman valitsisin. Vaan kumpiko lie totuus? :)
p.s. Olen kuullut, että on niitä sellaisiakin lapsia, jotka nukahtavat itsekseen omaan sänkyynsä suunnilleen vastasyntyneestä, ilman minkäänlaista nukutusta. Onnea vaan kovasti, jos sellainen ihme on perheeseen siunaantunut. Meille tässäkin ihmeessä riittää ihmeteltävää vuosiksi eteenpäin....
p.s. 2 Kuvat eivät liity aiheeseen mitenkään. Ylin on otettu äskettäin terassillamme, alemmat pääsiäisenä mökillä.
